Sääntelyn purku edistää dynaamisempaa päätöksentekokulttuuria

Hallitusohjelmaan on kirjattu rohkea tavoite sääntelyn keventämiseksi ja hallinnon sujuvoittamiseksi. Tavoite on todella kannatettava. Ainakin meitä operaattoreita rasitetaan erittäin voimakkaalla sääntelyllä. Mutta riittääkö pelkkä sääntelyn keventäminen – eikö hallintokulttuurinkin pitäisi uudistua? Väitän, että suomalaisia vaivaa liian byrokraattinen, keskitetty ja varovainen tapa tehdä päätöksiä sekä toimeenpanna niitä.

Sääntely on perusteltua. Sen avulla markkinat avautuvat kilpailulle ja kuluttajat hyötyvät sääntelyn tuomista alhaisista hinnoista. Ja sääntely toimii: Suomen telepalveluhinnat ovat Euroopan alhaisimmat – ehkä jopa liiankin alhaiset, jos halutaan varmistaa houkutteleva investointiympäristö.

Sääntelyä ja lakipykäliä pitää olla. Ratkaisevaa on se, millainen henki viranomaisella on seurata lainkirjaimen toteutumista ja millaisia päätöksiä hän eri tasolla tekee.

Nykyisin on vallalla malli, jossa väärän päätöksen pelossa selvitetään ja pengotaan taustat läpikotaisin jättämättä kiveäkään kääntämättä. Päätösprosessiin kuuluu useita vaiheita, joissa lukuisilta eri osapuolilta pyydetään lisäselvityksiä. Viranomainen varmistaa moneen kertaan, että päätös on mahdollisimman oikeudenmukainen ja perusteltu. Valmisteluun tuhrautuu kaikilta osapuolilta suunnattomasti aikaa ja resursseja. Kun päätös on lopulta tehty, siitä saa valittaa – jopa toinen viranomainenkin.

Valitusoikeus on oikeusvaltion peruskivi, mutta toisen viranomaisen tai toisen asiaan löyhästi liittyvän toimijan valitusoikeutta pitäisi rajoittaa. Olen vakuuttunut, että laaja valitusoikeus johtaa päätösten ylivalmisteluun ja -varmisteluun. Sen sijaan että asianosaisten (kansalainen tai yritys) kannalta asia ratkaistaisiin nopeasti ja päästäisiin toteutusvaiheeseen, valitusrumba pyöräytetään käyntiin. Siinä ajassa moni juna ehtii kulkea aseman ohitse. Ole siinä sitten ketterä ja ennakoiva.

Telealalla sääntelyn raskautta lisää se, että lakipykälien lisäksi peliin osallistuvat erilaiset valvontaviranomaiset, jotka pyrkivät vaikuttamaan hyvinkin voimakkaasti investointien valmisteluun ja liiketoiminnan harjoittamiseen.

Verkkojen rakentamisen ja investointien kiihdyttämisen luulisi olevan kaikkien suomalaisten etu. Sääntelykäytännöt ovat luoneet asetelman, että kiinteää verkkoa rakentava paikallinen operaattori on yhteiskunnan vihollinen, jonka toimintaa pitää seurata ja kontrolloida erityisen tarkkaan. Onhan se yhteiskunnan kannalta suuri riski, jos yritys pääse tekemään kannattavan investoinnin, pahimmassa tapauksessa rikastuu ja investoi vielä lisää.

Hallintokulttuurin yhtenä pullonkaulana on myös vallan ja päätöksenteon keskittäminen, joka lisää byrokratiaa, sääntelyä ja hidastaa päätöksentekoa. Päätöksenteko on valumassa kauaksi alueilta. Verkkoinvestoinneissa se on johtanut siihen, että aikaisemmin paikallisella tasolla tehtyjä investointipäätöksiä harkitaan uudelleen, ehkä jäädytetään kokonaan tai ainakin priorisoidaan myöhemmäksi.

Pienempien paikallisten toimijoiden etu on paikallistuntemus. Ne tuntevat alueen tarpeet ja pystyvät tekemään ketterästi päätöksiä paikallistasolla. Esimerkiksi maakuntauudistus on tämän vuoksi hyvä hanke. Se ei saa missään nimessä jäädä vain kuntien palveluiden alueellistamishankkeeksi vaan siihen on kytkettävä valtion tason viranomaistoiminta. Perustellusti voisi kysyä: ovatko tavoitteet päätöksenteon sujuvoittamisesta ja nykyinen kehityssuunta vallan keskittämiseksi keskenään ristiriitaisia tavoitteita?

Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry