Toimialalla tapahtuu

RSS Feed

Kuka tarvitsee kuitua, kun on 4G?

28.05.2019

– ja muita omituisia väitteitä, joita laajakaistamarkkinoista kuulee sanottavan


Tarkastelussa ”5G tuo digiloikan maaseudulle” – ja muut digi-iltasadut

27.03.2019

Maaseutupolitiikan artikkeli 5G:stä ja digiloikasta


Haluammeko ottaa kaiken hyödyn 5G:stä?

27.03.2019

5G tarvitsee valokuidun


Kunnianhimoisemmalla rahoitusratkaisulla Suomen kuiturakentamiseen vauhtia

26.02.2019

Haluammeko olla EU:n kilpailukykyisen valokuitumaa?


Onko meillä varaa olla rakentamatta koko maan kattavaa digitaalista infraa?

22.01.2019

Miljardin vuosi-investoinnilla koko Suomen infra kuntoon


Hallitusohjelmaan paikallisten teleyritysten kannalta tärkeitä sääntelyteemoja

13.12.2018

Hallitusohjelmaan paikallisten teleyritysten kannalta tärkeitä sääntelyteemoja Vuosi 2018 alkaa kääntyä lopuilleen ja samoin pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmakausi. Vajaa neljä vuotta sitten Sipilän hallituksen aloittaessa moni yllättyi, kun liikenne- ja viestintäministeriksi valittiin 1. kauden kansanedustaja Anne Berner. Bernerin aikana toimiala on oman kokemukseni mukaan voinut pitkästä aikaa käydä strategista ja avointa keskustelua ministerin kanssa toimialan ... Lue lisää


Vastinetta Ylen MOT-ohjelman nostoille

20.11.2018

Finnet-liiton jäsenyhtiöt toimittaneet kuitupalveluita tyytyväisille asiakkaille jo pitkään


Elmo tuo vihreän vallankumouksen ICT:hen

30.10.2018

Konesalien hukkalämpö valjastetaan kiinteistöjen lämmityskäyttöön


Kuituverkon rakentaminen pienentää energiankulutusta

23.10.2018

Kuituverkon rakentaminen pienentää energiankulutusta Kirjoittaja: Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry Lokakuun alussa julkaistiin suurta huomiota herättänyt ilmastoraportti, jonka mukaan olemme tuhon tiellä, jos emme saa hiilidioksidipäästöjä vähennettyä nollaan 2050-luvun loppuun mennessä. Maapallon kasvien pitää siis kuluttaa kaikki se hiilidioksidi, jota ihmiskunta tuottaa, jotta lämpeneminen voisi edes teoriassa pysähtyä. Tähän on karkeasti heitettynä kaksi vaihtoehtoa: pienennämme päästöjä ... Lue lisää


Keisarilla ei sittenkään ole vaatteita

21.08.2018

Keisarilla ei sittenkään ole vaatteita Suomesta tulisi tehdä avoimen langattoman kapasiteetin digiparatiisi Kirjoittaja: Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry Tulevaisuudessa kaikki palvelut ovat ulottuvillamme nopeiden laajakaistayhteyksien kautta – oli palvelun käyttäjänä tai kohteena sitten ihminen, kiinteistö, auto, työkone, robotti tai toinen palvelu. Mobiili toimii rajapintana suurimmalle osasta palveluita ja sen rooli on olla joustava yhteys lähellä olevaan ... Lue lisää