VSP säilytti vahvan tuloskunnon
Vakka-Suomen Puhelin Oy:n liikevaihto oli viime vuonna reilut 21 miljoonaa euroa ja yli tavoitetason noussut liikevoitto oli yli miljoona euroa. Yhtiön vakavaraisuus on vahva. Taseen loppusumma oli viime tilikauden lopussa 32 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 82,5 prosenttia. Tulorahoituksella rahoitettuja investointeja yhtiö teki tilikauden aikana 3,3 miljoonalla eurolla. Hyvä tuloskehitys näkyy positiivisesti yhtiön osingoissa. Yhtiön hallitus esittää 8.5. kokoontuvalle yhtiökokoukselle jälleen yli 400 000 euron osingonjakoa tilikaudelta 2024.
Tieto- ja kyberturvapalvelut siivittävät IT-liiketoiminnan kasvua
Asiakaspalvelu-, IT- ja tietoliikenneratkaisuja tarjoava VSP työllistää reilut 350 työntekijää. Valtaosa yhtiön liikevaihdosta syntyy yrityksille myytävistä palveluista.
– Palvelumme ovat yritysten liiketoiminnan menestymistä tukevia investointeja, jolloin ostopäätöksiin vaikuttavat kysynnästä riippumatta myös yleinen taloussuhdanne ja näkymät. Taloudessa jo pitkään jatkunut epävarmuus ja voimistuneet geopoliittiset riskit ovat vaikuttaneet yritysten investointihalukkuuteen haastaen meillä erityisesti asiakaspalveluliiketoiminnan orgaanista kasvua. IT-liiketoiminnassa saavutimme kuitenkin viime vuonna kasvustrategiamme mukaisen, noin 10 prosentin kasvun edellisvuodesta. Kysyntä tietoturva- ja kyberturvapalveluissa on jatkunut vahvana kuluvallakin tilikaudella, kertoo toimitusjohtaja Simo Rosendahl.
Valokuitumarkkinassa kuuma vuosi
VSP on rakentanut valokuituverkkoja vuodesta 2010 alkaen ja vuoteen 2030 mennessä yhtiön kokonaisinvestoinnit valokuiturakentamiseen kohoavat jo yli 30 miljoonaan euroon. Yhtiö on onnistunut valokuituliittymien myynnissä parin viimeisen vuoden aikana erinomaisesti ja alkuvuoden perusteella korkea tavoitetaso liittymämyynnissä saavutettaneen tänäkin vuonna.
– Vuoteen 2028 mennessä palvelujen saatavuus nousee omalla verkkoalueellamme jo 90 prosenttiin. Lähivuosien verkkoinvestoinnit kohdistamme alueille, joilla voimme tarjota kasvollista palvelua ja olla asiakkaille paras vaihtoehto.
Rakenteellista uudistumista ja jalansijaa Turun talousalueella
Yhtiön päivitetyssä strategiassa on tehty muutoksia mm. yhtiön volyymitavoitteisiin, maantieteelliseen sijoittumiseen, investointien kohdentamiseen sekä asiakassegmenttivalintoihin.
– Toteutimme viime tilikaudella useita päivitetyn strategian mukaisia uudistuksia ja yritysjärjestelyjä, jotka mahdollistavat kasvutavoitteidemme toteutumisen pitkällä tähtäimellä talouden elpyessä. Uudistusten suunnitelmallinen toteutus ja panostukset mm. IT-liiketoiminnan orgaaniseen kasvuun erityisesti Turun talousalueella jatkuvat vahvana myös tänä vuonna.
VSP on sertifioitu, puhtaasti kotimainen palveluyhtiö, joka toimii pitkäaikaisena kumppanina monelle johtavalle suomalaiselle brändille ja siksi vastuullisuus on yhtiön toiminnassa keskeistä.
– Jatkossa osoitamme sitä myös ajantasaisia vaatimuksia vastaavalla vastuullisuusraportoinnilla, jonka käynnistämme kuluvasta tilikaudesta alkaen.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Simo Rosendahl, puh. 040 024 0168, simo.rosendahl@vsp.fi