LPONET: Yhteistyö Haaga-Helian opiskelijoiden kanssa ylitti odotukset
PORVOO, ITÄ-UUSIMAA. Elokuun alussa alkanut mittava yhteistyö on saatu onnistuneesti päätökseen Haaga-Helian sekä porvoolaisten yritysten välillä. Yhteistyössä olivat mukana päätoimeksiantajan LPOnetin lisäksi mainostoimisto Storymaster sekä markkinointitoimisto Haven Porvoo, joiden avulla valokuidun markkinointikampanjoita toteutettiin eri kohderyhmille.
Yhteistyössä hyötyivät niin opiskelijat kuin mukana olleet yritykset. Opiskelijat ovat saaneet oikeita työelämän taitoja, sillä he ovat projektin aikana päässeet konkreettisesti toteuttamaan markkinointiviestintää eri kanavissa. Mukana olleet yritykset saivat opiskelijoilta hyviä kehitysehdotuksia sekä raikkaita ideoita tulevaisuutta varten.
Valmiudet työelämään
– Vaikka projekti on vienyt suuren osan lukukaudesta, se on kuitenkin myös antanut meille paljon valmiuksia työelämään, pohtii opiskelija Amanda Puuronen.
– Punaisen langan säilyttäminen ”paikallisilta paikallisille” ryhmässämme onnistui hyvin koko projektin ajan, Puuronen jatkaa.
Itä-Uudellamaalla asuvista 93 966 asukkaista projekti tavoitti kymmeniätuhansia kuluttajia loka-marraskuun aikana. Kampanjat näkyivät Instagramissa, Facebookissa, YouTubessa, LPOnetin kotisivuilla sekä paikallisradiossa. Projektin aikana ryhmät kohtasivat haasteita, mutta niistä huolimatta lopputulos oli vaikuttava.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun nämä opiskelijat suunnittelivat, toteuttivat ja analysoivat aidon markkinointiviestinnän projektin yritykselle. Se vastasi ja jopa ylitti odotuksemme, kommentoi opettaja Maria Vickholm.
– Projektissa ehdottomasti hienointa oli nähdä oman työn tulokset, kommentoi opiskelija Sofia Sulonen.
Projektin ainutlaatuisuus
Erityistä oli opiskelijoiden saama tuki eri alojen ammattilaisilta. LPOnetin lisäksi opiskelijoita auttoivat Storymasterin Mats Tuominen ja Haven Porvoon Kalle Alanen. Tämä toi aivan uuden ulottuvuuden verrattuna siihen, että ohjaamassa olisivat olleet ainoastaan opettajat.
– Yleisvaikutelma oli todella positiivinen. Monen hyvän idean joukosta löytyi jopa helmiä, toteaa Storymasterin Mats Tuominen
– Opiskelijoiden innostus ja ryhmässä toimiminen yllätti minut. Luulen, että opiskelijat ovat oppineet miten paljon turnauskestävyyttä markkinointi vaatii, Tuominen jatkaa.
Projektin alussa pyrittiin win-win tilanteeseen, jossa molemmat osapuolet hyötyisivät projektista.
– Projekti on vienyt enemmän aikaa kuin osasimme kuvitella, mutta se on kuitenkin antanut odotettua enemmän, toteaa LPOnetin myyntijohtaja Mats Åminne.
– Opiskelijat ovat tuoneet todella paljon lisäarvoa LPOnetille. Yhteistyön ansiosta saimme näkyvyyttä sekä uusia ideoita markkinointiviestintään, Åminne jatkaa.
LISÄTIETOA
LPOnet Mats Åminne, johtaja myynti & markkinointi, mats.aminne@lponet.fi, +358445058211
Haaga-Helia Maria Vickholm: maria.vickholm@haaga-helia.fi, +358408244101
Haven Porvoo Kalle Alanen, kalle.alanen@havenporvoo.fi, +358400364462
Storymaster Mats Tuominen, info@storymaster.fi, +358400493397
Kirjoittaneet Haaga-Helian opiskelijat: Amanda Puuronen, Adele Collin, Sofia Sulonen, Reetta Laakkonen & Laura Junna