Härkätien Puhelin ja Lounea ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Härkätien Puhelimen teleliiketoiminta tulee ensi vuoden alkupuolella liiketoimintasiirrolla osaksi Louneaa.
Kauppa vahvistaa paikallisia tietoliikenneyhteyksiä, -palveluita ja alueen kilpailukykyä sekä tukee Lounean kasvustrategiaa ja paikallista, vahvaa läsnäoloa. Kaupan jälkeen Härkätien puhelin jää merkittäväksi Lounean omistajaksi, liiketoimintansa vastikkeeksi Härkätien Puhelin saa Lounean osakkeita, joita se aikoo siirtää asteittain nykyisille osakkailleen tukien siten asiakasomistajuutta jatkossakin. Liiketoimintasiirron myötä kaikki Härkätien Puhelimen henkilöstö, sopimukset ja asiakkuudet siirtyvät Lounealle.
Lounea on viime vuosina laajentunut valokuidun vauhdittamana valtakunnalliseksi toimijaksi ja viime vuonna sen liikevaihto oli jo lähes 50 miljoonaa euroa. Härkätien Puhelimen toimialueeseen kuului yli sadan vuoden ajan Tarvasjoki, Marttila ja Koski Tl, mutta nyt yhtiö on laajentanut verkkoaan Turun Paattisille saakka. Härkätien Puhelimen liikevaihto oli viime vuonna 2,5 miljoonaa. Tilinpäätösvertailussa nämä erikokoiset yhtiöt ovat viime vuosina olleet teletoimialan huippua. Yhteenliittymiseen ei siten ole pakkoa, vaan yhtiöissä nähdään, että hyvääkin pitää parantaa.
– Olemme hakeneet kumppania Härkätien Puhelimelle, ja Lounea oli tähän paras vaihtoehto.
Lounea panostaa paikallisuuteen ja paikallisten palveluiden kehittämiseen, mikä oli meille ensiarvoisen tärkeää kumppania valitessamme, kertoo Härkätien Puhelimen toimitusjohtaja Jouni Jaakkola.
Härkätien Puhelimen hallituksen puheenjohtaja Olli Raunio kertoo hallituksen pohtineen yhtiön tulevaisuuteen liittyviä vaihtoehtoja pidemmän aikaa koska yhtiö ja sen toimintaympäristö ovat nopeassa muutoksessa.
– Valokuituverkko Härkätien Puhelimen omalla alueella on loppuhiontaa vaille valmis ja verkkoa on onnistuttu laajentamaan myös perinteisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Toiminnan laajuudella on kuitenkin merkitystä asiakaspalvelun sujuvuuden ja henkilöstön erityisosaamisen kehittämisen kannalta, joten nyt tapahtuvan yhdistymisen odotetaan tuovan selkeitä etuja asiakkaille, Raunio jatkaa.
Härkätien Puhelimelle Lounea on lähin paikalliseen omistajuuteen pohjautuva Finnet-yhtiö. Siten verkkojen ja palvelujen yhdistäminen Lounean kanssa tuo synergiaetuja ja yhteistyö jatkaa paikallista asiakasomisteista toimintamallia.
Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen kertoo, että Lounea tulee vahvistamaan alueen kilpailukykyä tarjoamalla modernit ja laajat tietoliikenneratkaisumme alueen yrittäjille ja kuluttajille. Edellä mainittujen etujen lisäksi asiakkaiden ulottuville tuodaan jatkossa myös aiempaa laajempi tuotevalikoima sekä nopea ja laadukas asiakaspalvelu.
Liiketoimintasiirto tullaan käsittelemään molempien yhtiöiden ylimääräisissä yhtiökokouksissa. Härkätien Puhelimen ylimääräinen yhtiökokous on heti tammikuun alussa, 4.1.2022 klo 17:00 Koskella Tl. Lounea Oy:n hallitus päättää ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumisesta joulukuussa pidettävässä kokouksessaan. Osapuolten tavoitteena on toteuttaa liiketoimintasiirto 31.1.2022 loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Veli-Matti Viitanen, toimitusjohtaja, Lounea Oy, 050-1526, veli-matti.viitanen@lounea.fi
Jouni Jaakkola, toimitusjohtaja, Härkätien Puhelin Oy, 044-744 8110, jouni.jaakkola@htp.fi