Suomi rakentaa raiteita, vaikka tulevaisuus kulkee valokuidussa 

Yhteiskuntamme infraa suunnitellaan ja rakennetaan edelleen perinteisen työssäkäynnin, kaupassa asioinnin ja pendelöintimallien mukaan. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että yhä merkittävämpi osa työstä ja kuluttamisesta on siirtynyt verkkoon ja tapahtuu etänä.  

Samalla on syytä huomata, että nykyajan asiantuntijatyö on jo pitkälti paikasta riippumatonta. Vaikka työtä tehdään toimistoissa, se tapahtuu käytännössä verkossa: tiimit ja yhteistyöverkostot ovat hajaantuneet ympäri maailmaa, eikä työ ole sidottu fyysiseen sijaintiin. 

Kalliit raidehankkeet palvelevat rajattua joukkoa 

Hyvänä esimerkkinä perinteisestä ajattelusta ovat erittäin kalliit liikenneinfrahankkeet. Esimerkiksi nopea junayhteys Turun ja pääkaupunkiseudun välillä perustuu perinteiseen pendelöinti- ja asiointimalliin. Se hyödyttää vuositasolla korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia vakituisia käyttäjiä – pääasiassa radan varrella asuvia sekä Helsingin ja Turun välillä liikkuvia.  

Korkean investointikustannuksen lisäksi yhteyden ylläpito ja operointi tuovat jatkuvia kuluja. Näin käyttäjäkohtaiset elinkaarikustannukset nousevat merkittäviksi eikä investointi tule koskaan kattamaan itseään markkinaehtoisesti. Kokonaisuudessaan kyse on miljardiluokan hankkeesta. 

Valokuitu koskettaa moninkertaista käyttäjämäärää 

Vertailun vuoksi todettakoon, että digitaalisen infran saman kokoluokan miljardi-investointi valokuituverkkoon saavuttaa lähes kaikki Suomen kotitaloudet ja miljoonia käyttäjiä. Sen todellinen lisäarvo näkyy vasta tulevaisuudessa, mutta jo nyt tiedetään, että vaikutukset ovat laaja-alaisia: se mahdollistaa uusia liiketoimintamalleja ja houkuttelee esimerkiksi datakeskusinvestointeja kaikkialle Suomeen. 

Verotus ohjaa yhä fyysiseen työssä liikkumiseen 

Toinen esimerkki vanhentuneesta ajattelusta on työmatkavähennys. Se on tärkeä kannustin silloin, kun työpaikka sijaitsee kaukana kotoa. Samanaikaisesti se kuitenkin saattaa kannustaa matkustamaan työpaikalle silloinkin, kun se työtehtävien kannalta ei ole välttämätöntä.

Etätyöhön liittyviä verovähennyksiä on puolestaan pienennetty, mikä ohjaa työntekijöitä takaisin toimistoille – tilanteissä, joissa etätyö olisi täysin mahdollista ja perusteltua.  

Erityisen merkittävä epäkohta liittyy liikenne- ja verkkoyhteyksien eriarvoiseen kohteluun päätöksenteossa. Verkkoyhteyksien odotetaan edelleen olevan itsessään kannattavia ja markkinaehtoisia tai toteutettavissa teknologianeutraalisti. Samanaikaisesti suuria liikenneinvestointeja tarkastellaan yhteiskunnallisina hankkeina, joiden tuotto mitataan laajempina hyötyinä – ei suorana kassavirtana.  

Liikenteen kohdalla ymmärretään myös, että ratkaisut eivät voi olla teknologianeutraaleja: eri tarpeisiin tarvitaan erilaista infraa. Sama pätee myös dataliikenteeseen – erityisesti nykyisessä digitaalisessa toimintaympäristössä.  

Valokuitu mahdollistaa uuden talouskasvun 

Valokuituinvestointeja tarkasteltaessa tulisi huomioida niiden tuoma kokonaisvaltainen lisäarvo. Digitaalisen kehityksen näkökulmasta tämä arvo on huomattavasti suurempi kuin investoinnin kustannukset. Verkkoyhteydet mahdollistavat uusia liiketoimintamalleja, lisäävät investointeja ja tehostavat olemassa olevia prosesseja. 

Datakeskukset ja ekosysteemit syntyvät sinne, missä on infra 

Pitkällä aikavälillä merkittävin hyöty syntyy uusista valokuitua hyödyntävistä liiketoiminnoista. Datakeskukset ovat tästä hyvä esimerkki: ne luovat Suomeen uutta osaamista ja parhaimmillaan kokonaisia ekosysteemejä ympärilleen. Jos näitä investointeja ei saada Suomeen, jäämme väistämättä tämän kehityksen ulkopuolelle. 

Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry