Finnetin lausunto liittyen EU-tason julkiseen kuulemiseen 6GHz:n ylemmästä taajuusalueesta ja sen yhteiskäytöstä WiFi- ja mobiilitekniikoiden kanssa
Finnet-liitto ja sen jäsenyhtiöt lähettivät liikenne- ja viestintävirasto Traficomille lausunnon liittyen EU-tason julkiseen kuulemiseen 6GHz:n ylemmästä taajuusalueesta ja sen yhteiskäytöstä WiFi- ja mobiilitekniikoiden kanssa.
Koko 6GHz:n ylemmän taajuusalueen kaista pitäisi varata EU:n alueella ensisijaisesti WiFi-tekniikan käyttöön. Näin on tehty sekä USA:ssa että monissa Kauko-Idän maissa. Useiden tutkimusten mukaan valokuituverkon päätelaitteet ovat kotitalouksissa useammin yhteydessä WLAN-verkkoon kuin mobiiliverkkoon. Tämä pätee myös älypuhelimia, joita käytetään kotona ja yritysten tiloissa huomattavan usein juuri WLAN-verkkoon kytkettyinä. Tämä korostaa WLAN-tekniikan keskeistä roolia kiinteiden ja sisätilojen yhteyksien mahdollistajana.
WLAN-ekosysteemin globaalikilpailu on keskittynyt niihin maihin, joissa se ymmärretään kiinteiden käyttöpaikkojen ja sisätilojen langattoman verkon ensisijaisena teknologiana. Valitettavasti EU:ssa kehityksen painopiste on ollut yksinomaan liikkuvaan laajakaistatekniikkaan, kuten mobiileihin 2G-5G -teknologioihin perustuvissa innovaatioissa, ja WLAN on jäänyt lähes täysin huomioimatta.
On tärkeää ymmärtää, että nämä tekniikat eivät ole toistensa kilpailijoita. Niillä on erilaiset käyttötapaukset, ja siksi molemmille on varmistettava kilpailukykyiset taajuudet. WLAN ja mobiiliteknologiat täydentävät toisiaan, eivätkä ne voi korvata toistensa rooleja.
Taajuuksien yhteiskäyttö ei ole suurten markkinoiden, kuten Kiinan, Japanin, Etelä-Korean ja USA:n, ensisijaisena tavoitteena, ja EU:ssa taas WiFi-tekniikkaan keskittynyt teknologinen kehitys on jo valmiiksi heikolla tasolla. Jos ylempi 6GHz:n taajuusalue määritellään yhteiskäyttöiseksi EU:ssa, mobiiliteknologiat tulevat todennäköisesti valtaamaan sen. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa EU jää entistä enemmän jälkeen WiFi-teknologian globaalista kehityksestä. WiFi-tekniikan merkitystä ei voi aliarvioida, sillä se on huomattavasti kustannustehokkaampaa ja pystyy huomattavasti paremmin hyödyntämään valokuitutilaajayhteyksien kapasiteetin sisätilakäytössä.
EU:n on aika varmistaa, että WiFi-teknologialle on tarjolla riittävät ja kilpailukykyiset resurssit, jotta WLAN-ekosysteemi voi kehittyä ja pysyä mukana globaalissa kilpailussa.
Yllä oleva on Finnet-liiton ja sen jäsenyhtiöiden kannanotto. Liiton jäseniä ovat: Alajärven Puhelinosuuskunta, FNE-Finland Oy, ElmoNet Oy, Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy, Kaisanet Oy, Karjaan Puhelin Oy, Kemiön Puhelinosakeyhtiö, LP Vahvavirta Osk, Lounea Oy, LPOnet Osk Anl, Mariehamns Telefon Ab, MPY Telecom Oyj, Paraisten Puhelin Oy, Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy, Savonlinnan BLC- osuuskunta, Vakka-Suomen Puhelin Oy ja Ålands Telefonandelslag.
Lisätiedot
Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry, jarmo.matilainen@finnet.fi, p. 044 722 8210