VSP teki viime vuonna jälleen vahvan tuloksen

Vakka-Suomen Puhelin Oy:n liikevaihto kohosi viime vuonna 20,6 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 18,2 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi 3,5 miljoonaa euroa eli lähes 17 %:a liikevaihdosta. Kannattavaa kasvua syntyi sekä orgaanisesti että yritysjärjestelyin. Yhtiön taseen loppusumma oli tilikauden lopussa 28,4 miljoonaa euroa ja se työllisti vuoden aikana keskimäärin 365 työntekijää Porissa, Raumalla, Turussa ja Uudessakaupungissa. Henkilöstön määrä on kasvanut edelleen kuluvalla tilikaudella.

Yhtiö teki viime vuonna investointeja yli 3 miljoonalla eurolla ja ne rahoitettiin aiempien vuosien tapaan kokonaan tulorahoituksella. Yhtiön omavaraisuusaste säilyi investoinneista huolimatta korkeana ollen 81,9 prosenttia. Kannattava kasvu on tuottanut tasaisesti arvoa myös yhtiön omistajille. Yhtiö on jakanut osinkoja vuodesta 2002 alkaen yhteensä jo lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Vuodelta 2019 yhtiö jakaa osinkoa jälleen yli 425 000 euroa.

Vuonna 1896 perustettu Vakka-Suomen Puhelin Oy eli VSP tunnetaan monipuolisena ICT-alan palveluyhtiönä, joka tarjoaa yrityksille ulkoistettua asiakaspalvelua sekä laajan kirjon IT- ja tietoliikennepalveluja.  Perinteisellä toimialueellaan Vakka-Suomessa yhtiö tarjoaa puhelin- ja netti- ja kaapeli-TV-palveluja myös kuluttajille.

Kolmas asiakaspalvelukeskus avattiin Salossa

Yhtiön asiakaspalveluliiketoiminta on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa ja kasvun myötä yhtiö avasi tämän vuoden maaliskuussa kolmannen palvelukeskuksen Saloon. Liiketoiminta työllistää jo yli 300 osaajaa Salossa, Turussa ja Uudessakaupungissa.
–  Olemme toteuttaneet tässä liiketoiminnassa valittua orgaanisen kasvun strategiaa määrätietoisesti ja tehdyt valinnat ovat osoittautuneet oikeiksi. Kasvoimme jälleen viime vuonna toimialan yleistä keskiarvoa  nopeammin. Olemme palveluntuottajana osoittaneet, että ammattitaitoinen, laadukas ja asiakkaan arvoja korostava ulkoistettu asiakaspalvelu kasvattaa myyntiä, sitouttaa loppuasiakasta ja luo yritykselle konkreettisesti mitattavaa lisäarvoa, sanoo toimitusjohtaja Matti Nurmi.

ICT-liiketoiminnan kasvua tuettiin myös yritysostolla

VSP osti toukokuussa 2019 Satakunnan alueella toimineen SataCom Oy:n koko osakekannan. Järjestelyn myötä yhtiön koko henkilöstö siirtyi VSP:n palvelukseen ja yhtiö avasi oman toimipisteen myös Poriin.
– Strateginen tavoitteemme on olla merkittävä IT-alan toimija Länsi-Suomen alueella vuoteen 2022 mennessä. Solmittu yrityskauppa oli iso etappi tämän tavoitteen saavuttamisessa, sillä nyt voimme tarjota entistä kattavammat ICT-palvelut paikallisin voimin myös Satakunnan alueella.

VSP tarjoaa yrityksille kotimaista IT-käyttäjätukea, IT-lähituki- ja asiantuntijapalveluja, IT-konsultointi-palveluja, laite- ja ohjelmistotoimituksia, konesalipalveluja sekä erilaisia työn tuottavuusratkaisuja. Yritysjärjestelyllä yhtiö täydensi myös integraatio- ja Microsoft-teknologiaosaamista sekä tietoliikenneosaamista. 

Valokuituliittymien kysyntä kasvaa Vakka-Suomessa 

VSP on investoinut miljoonia euroja valokuituverkon rakentamiseen perinteisellä toimialueellaan Vakka-Suomessa. Liittymätarjonta on monipuolista ja yhtiö on tuonut markkinoille yhä tehokkaampia yhteyksiä. Vuonna 2019 VSP laajensi valokuituliittymien saatavuutta myös Mynämäellä ja Hinnerjoella.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Matti Nurmi, puh. 040 771 2996, matti.nurmi@vsp.fi