Anvia Securi kasvaa Etelä-Suomessa
15.6.2010Suomalainen turva- ja lukitusalan asiantuntijayritys Anvia Securi Oy on sopinut DNA Oy:n kanssa liiketoimintakaupasta koskien DNA:n Lahdessa sijaitsevaa turvapalveluita tarjoavaa yksikköä.
”Tavoitteenamme on kasvattaa Securista merkittävä valtakunnallinen turva- ja lukitusjärjestelmien toimittaja. Nyt tehdyn kaupan myötä pääsemme entistä paremmin tärkeille Etelä-Suomen markkinoille”, sanoo Anvia Securin toimitusjohtaja Leo Höykinpuro.
Turvapalvelut-yksikkö toimittaa muun muassa kulunvalvontaan, videovalvontaan, palo- ja rikosilmoitinjärjestelmiin sekä henkilöturvaan liittyviä laitteita ja palveluita. Asiakaskuntaan kuuluu yrityksiä sekä julkista sektoria Päijät-Hämeestä sekä myös laajemmin Etelä-Suomesta. Yksikössä työskentelee viisi henkilöä, jotka siirtyvät vanhoina työntekijöinä Anvia Securille.
"Olemme tyytyväisiä, että tämä liiketoiminta siirtyy turva-alan vahvalle ja kasvavalle toimijalle. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että henkilöstö. Järjestelyn myötä DNA ja Anvia voivat keskittyä entistä paremmin valitsemiinsa ydinliiketoimintoihin", kertoo DNA:n tekninen johtaja Tommy Olenius.
Lisätietoja:
Anvia Securi
toimitusjohtaja Leo Höykinpuro, puh. 0400 445 596
johtaja Jari Kröger, puh. 044 5756 544
DNA Oy
tekninen johtaja Tommy Olenius, puh. 044 220 3240
Anvia on kasvava ICT-alan ratkaisu- ja palveluyhtymä. Anvia muodostuu Anvia Oyj:stä ja sen tytäryhtiöistä ja sillä on neljä liiketoiminta-aluetta: IT-liiketoiminta, Telecom eli tietoliikenteen palvelu- ja verkkoliiketoiminta, Securi-turvaliiketoiminta sekä tv-liiketoiminta. Anvia-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 103 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä on noin 700. www.anvia.fi