Leikkivä ihminen oppii

Työssä ja koulussa tavattavan totisen suorittajan sijaan astuu vapaa-ajalla toisenlainen toimija, joka vaivoja säästämättä ratkoo ongelmia verkkopeleissä tai yhteisöissä – ja viihtyy. Miten kääntää tämä sama into muodollisen oppimisen moottoriksi?

Sosiaalisesta mediasta toivotaan ratkaisua oppimisen kenties tärkeimpään kysymykseen: motivaatioon tai sen puutteeseen. Etenkin verkkopeleissä koukuttavuus on huomattu, mutta ilmiön hyötykäyttö ei ole itsestään selvää.

Peli- ja mediatutkija Tanja Sihvonen Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitokselta tietää omasta kokemuksesta, miten pelin imu syntyy. Pelaaja vedetään sisään keskelle suurta konfliktia ja hänelle annetaan paikka tässä maailmassa, tehtävä ja samalla motivaatio. Tutkijan mielestä peleihin voidaan kyllä sovittaa opetuksellisia elementtejä, mutta on eri asia miten se onnistuu. Pelin on toimittava viihteellisyyden ehdoilla, vaikka siihen tuotaisiinkin opetuksellisia tavoitteita tai vakavia näkökulmia. Jos peli lakkaa olemasta pelillisesti kiinnostava, se menettää ominaisluonteensa.