Tommi Evilä on itsensä ankarin tuomari

17.6.2009

”Itseään ei pääse pakoon, vaikka liitää kuinka pitkälle”, lohkaisee aina yhtä sanavalmis pituushyppääjä Tommi Evilä.

Evilä ottaa mittaa miehestä, jonka hän näkee peilissä. Tommin mielestä on turha spekuloida liikaa sillä, millä tavalla työtään tekee. Ammattiurheilijan on tehtävä työnsä juuri sillä tavalla minkä hän itse mieltää oikeaksi. Itsensä pettämiseen ei ole varaa. ”Vilunki ei kuulu kuvioon. Urheilussa on tietyt pelisäännöt, joita on noudatettava. Kun omaa tietyn oikeudentajun, ei niiden noudattaminen ole raskasta. Sama pätee luonnollisesti myös siviilielämän puolella. Yritän parhaani mukaan olla yhteiskuntakelpoinen persoona.”

Urheilijana Tommi on itselleen myös armoton. Yksinäiset, kerta toisensa jälkeen suoritettavat harjoitteet on tehtävä tarkasti ja tinkimättä, jotta toivottuja tuloksia saisi aikaan.

Tommi on hieman huolestuneena seurannut sivusta sitä, miten lasten liikkuminen on tänä päivänä jäänyt kovin vähäiseksi. ”Koululiikunnan lisäksi ei liikuta juuri ollenkaan. Se tuntuu oudolta, kun itse oli aikanaan aivan väkkäränä menossa.” Tommille itselleen muistot lapsuuden ja nuoruuden kentiltä Tampereelta edustavat niitä arvoja, jotka pitävät hänen ”liekkinsä elossa.”

Finnet Kotiasiakaslehti 2/2009

Takaisin