Paras yhdistää maailman kotiin
Finnet-ryhmän muodostavat 28 jäsenyhtiötä tytär- ja osakkuusyhtiöineen sekä Finnet-liitto ry. Ryhmä tarjoaa asiakkailleen tehokkaita, laadukkaita ja monipuolisia tietoliikennepalveluja.
Paikallisten ICT-yhtiöiden tavoitteena on aina ollut tarjota yhteyksiä asiakkaiden ehdolla. Yhtiöissä on pyritty kehittämään tuotteita ja palveluita, joita asiakkaat ovat osanneet käyttää ja joihin heillä on ollut mahdollisuus.
Finnet-ryhmän toiminta on suunnattu kestävän kehityksen tielle. ICT-yhtiöt kantavat vastuuta yhteiskunnallisista asioista ja pitävät huolta lähiyhteisöjensä hyvinvoinnista. Samoja periaatteita on noudatettu myös laajemmassa toiminnassa.
ICT-yhtiöt ovat oman alueensa huippuyhtiöitä, vakavaraisia ja osaavia, toimivat lähellä asiakasta. Alueella käytetty raha palaa investointeina paikalliseen talouselämään ja koko Suomi säilyy elinvoimaisena.
Koko Finnet-ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2010 oli noin 450 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 2550 henkilöä.
Finnet-liitto ry on Finnet-ryhmän yhtiöiden elinkeino- ja toimintapoliittinen etujärjestö sekä yhteistyöfoorumi. Finnet-liitto vastaa jäsenistönsä edunvalvonnasta. Yhteistyö toimialan muiden yritysten ja yhteisöjen kanssa kuuluu myös vahvasti Finnet-liiton toimintaan.