Hallitusohjelmaan paikallisten teleyritysten kannalta tärkeitä sääntelyteemoja

Vuosi 2018 alkaa kääntyä lopuilleen ja samoin pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmakausi.

Vajaa neljä vuotta sitten Sipilän hallituksen aloittaessa moni yllättyi, kun liikenne- ja viestintäministeriksi valittiin 1. kauden kansanedustaja Anne Berner. Bernerin aikana toimiala on oman kokemukseni mukaan voinut pitkästä aikaa käydä strategista ja avointa keskustelua ministerin kanssa toimialan sääntelystä sekä mm. uusien innovatiivisten palvelumallien kehittämisestä. Erityisen positiivisena koen Bernerin toimintatavoista ns. pyöreän pöydän mallin, jossa toimialan edustajat on otettu mukaan asioiden valmisteluun. Prosessin tuloksena on syntynyt mm. vuoteen 2025 ulottuva digitaalisen infrastruktuurin strategia, joka on tavoitteiltaan kunnianhimoinen. Seuraavan hallituksen pitää vain varmistaa, että strategia muuttuu toimenpiteiksi muutenkin kuin taajuuksien osalta. Kuitenkin kahden asian osalta nykyisellä vaalikaudella kehitys ei ole ollut oikean suuntaista. Ne ovat kuiturakentamisen heikko edistäminen koko Suomessa ja radiotaajuuksien suuntaaminen pelkästään mobiilioperaattoreille.

Hallituksen työlistalle tärkeitä sääntelyteemoja

Tulevalla hallituskaudella Suomi siirtyy 2020-luvulle ja aikakauteen, jossa kaikki (laitteet, ajoneuvot, kodit, ihmiset) ovat osa digitaalista alustataloutta ja ne kytkeytyvät internetiin mahdollisimman avoimilla, turvallisilla ja innovaatioita edistävillä yhteyksillä. Tuota tulevaisuutta ei yksinkertaisesti pidä jättää vain mobiiliyhteyksien tai mobiilioperaattoreiden pelikentäksi.

Finnet-liitto nostaakin seuraavan hallituksen työlistalle viisi asiaa, joista jokainen osaltaan edistää erityisesti digitaalisen infrastruktuurin strategian tavoitteita.

Kohta 1:

Kuituliittymien kysyntä

Kuituliittymien kysyntä on globaalisti kiihtymässä ja on Suomessa edelleen monilla alueilla haasteellista. Liittymismaksu, joka omakotitalojen osalta vaihtelee karkeasti 1000-2500 euron välillä, perustuu kokonaan kuituverkon rakentamis- ja kytkentäkustannuksiin. Liittymä on kiinteistökohtainen ja usean samassa osoitteessa asuvien käytössä. Kuluttajat vertaavat kuituliittymän hintaa muiden laajakaistapalveluiden hintaan. Esimerkiksi mobiililaajakaista on lähes aina henkilö – ei kiinteistökohtainen, ja sen kapasiteetti on rajoitettu. Kuituliittymän kapasiteetti kehittyy sitä mukaan, kun liittymään lisätään palveluita tai käyttäjiä.

Viestimme

• Seuraavan hallituksen ohjelmassa olisi oltava selkeät tavoitteet kuituliittymien kysynnän edistämiseksi ja hallituksen pitäisi myös kertoa avoimesti kuituyhteyksien tärkeydestä.
• Kotitalousvähennys pitäisi ulottaa nopeiden tietoliikenneyhteyksien hankkimisessa myös oman tontin ulkopuolisiin töihin ja tarvikkeisiin (kuitu, päätelaitteet).
• Valtion pitää kohdentaa 3,5 GHz:n taajuushuutokaupalla kerätyt varat digitaalisen infrastruktuurin strategian 2025 toimeenpanoon ja erityisesti kuituverkon investointien tukemiseen.

Kohta 2:

Kuntien ja valtion rooli operaattoritoiminnassa

Monilla alueilla kunnat ovat itse lähteneet toteuttamaan kuituverkkohankkeita. Ongelma syntyy siitä, kun liittymiä kaupataan alle markkinahintojen ja kuluttajille syntyy vääriä odotuksia ja niiden petettyä he menettävät luottamuksen kuituliittymiin. Myös tietoliikenneverkonsuunnittelun ja rakentamisen/rakennuttamisen osaamisen taso vaihtelee hyvinkin paljon eri kuntien välillä.

Kuntien lupakäytännöt ja rakentamisohjeet ovat hyvinkin kirjavia ja joillain kunnilla tarpeettoman tiukkoja eivätkä ne salli uusia kevyempiä rakentamismenetelmiä, kuten mikrosahaus. Tämä hidastaa monilla alueilla nopeiden verkkojen kehittymistä, mutta myös julkisen sektorin digitaalisten palveluiden kehittymistä ja uudistumista. Kuntien lupamaksut ovat myös usein hyvin kalliita.

Viestimme

• Kuntien ja myös valtion olisi hyvä pidättäytyä operaattoriroolista ja keskittyä omien palveluidensa digitalisointiin, joka edistää kuituhankkeiden menestystä
• Yhtenäistetään kuntien kirjavat ja rakentamista hidastavat lupakäytännöt tarjoamalla osaamista ja työkaluja esimerkiksi kuntaliiton kautta kuntien käyttöön.
• Rohkaistaan kuntia hyväksymään yhä useammin ilmoitusmenettely laajakaistaverkkojen lupakäytännöissä ja sallimaan kokeilevia rakentamistapoja, kuten mikrosahaus.

Kohta 3:

Muillekin kuin mobiilitoimijoille pitää suunnata taajuuksia

Tulevaisuuden tietoliikennepalveluita – kuten 5G ja 6G – on tarjolla kaikkialla ja kaikkiin laitteisiin.  Tämä tarkoittaa sitä, että laitteiden määrä ja valikoima kasvaa merkittävästi. Myös päätelaitteiden tapa kytkeytyä verkkoon kehittyy rinta rinnan niiden määrän lisääntymisen kanssa. Tämä johtaa siihen, että suhteessa yhä harvempi laite valitsee ensisijaiseksi verkoksi perinteisen mobiiliverkon. Kilpailevat teknologiat tarvitsevat siten myös radiotaajuuksia – joko puhtaasti avoimia taajuusalueita kuten WiFi tai sitten yhteiskäyttöä mahdollistavia taajuuksia. Liittyminen kuituverkkoon tulee myös yhä useammin tapahtumaan langattomasti. Kuituverkon jatkaminen kiinteällä langattomalla ratkaisulla ei saisi olla pelkästään osa mobiililiiketoimintaa vaan osa kiinteää liiketoimintaa.

Viestimme

• Tulevaisuuden tietoliikennemarkkinat eivät ole yksinomaan mobiilioperaattoreiden markkinat.
• Jakamalla taajuuksia myös muille on mahdollista synnyttää uusia liiketoimintamalleja, jotka lisäävät kuluttajien valinnanmahdollisuuksia ja luovat myös uusia palveluita.

 

Kohta 4:

Teleyritykset valvovat verkkojaan teknisen laadun varmistamiseksi – eivätkä ole verkon sisällön valvojia

Nyky-yhteiskunta toimii televerkkojen varassa. Lähes kaikki liiketoiminnat ja lähitulevaisuudessa myös julkisen sektorin palvelut vaativat laadukkaita ja toimivia verkkoyhteyksiä. Teleyritysten tehtävä on yhdistää ihmisiä ja palveluita ja tarjota digitaalisuuden kehitykseen toimiva alusta. Teleyritysten valvontatoimet kohdistuvat verkon tekniseen toiminta- ja suorituskykyyn eivätkä palveluiden sisältöön.

Teleyritysten intresseissä on tarjota sellainen verkko, joka edistää eri toimialojen ja julkisen sektorin palveluiden digitalisointia ja houkuttelee yrityksiä ja kuluttajia löytämään verkon käytölle uusia tapoja. Teleyhtiöt eivät luo esteitä innovaatioille, vaan päinvastoin.

Viestimme

• Teleyrityksillä tulee olla oikeus kehittää verkkoaan verkon ja palveluiden laadun varmistamiseksi – ja tämän ne tekevät omaehtoisesti ja omalla rahoituksella.
• Teleyrityksillä tulee olla oikeus täyteen korvaukseen, mikäli velvoitteita tulee muilta tahoilta kuten viranomaisilta tai muilta palveluiden tuottajilta kuten esimerkiksi sisällöntuottajilta.

 

Kohta 5:

Yhteiskunnan tarpeista yrityselämälle aiheutuvat lisäkustannukset korvattava

Tulevaisuuden yksi merkittävimmistä uhkista kohdistuu tietoverkkoihin ja niiden toimintakykyyn tietoturvaloukkausten ja kyberhyökkäysten tapahtuessa. Viranomaiset kehittävät oikeutetusti työkaluja ja menetelmiä erilaisten uhkien torjuntaan ja ehkäisyyn. Samanaikaisesti operaattorit investoivat omien liiketoimintojensa tarpeiden ja myös viranomaisten vaatimuksesta merkittävästi verkkojensa toimintakykyyn myös kriisitilanteissa. Viranomaisilta ja etenkin EU-tasolta tulee tiukkoja asetuksia, jotka teleyhtiöt joutuvat omien liiketoimintatarpeidensa lisäksi ottamaan huomioon verkkoja suunniteltaessa ja palveluita toteuttaessa. Viranomaiset voivat vaatia ylimääräistä tiedon keruuta, jotta kyberuhkia havaittaisiin tai pystyttäisiin analysoimaan tarkemmin. Nämä lisäinvestoinnit, jotka johtuvat tiukoista asetuksista ja viranomaisten tarpeista on useimmiten vyörytetty verkon ylläpitäjien kustannuksiksi.

Poliisi ja pelastusviranomaiset tarvitsevat myös teletietoja tehtäviensä suorittamiseen, ja nämä investoinnit korvataan operaattoreille valtion varoista. Sen sijaan tietojen hankinta- ja toimituskuluja ei korvata.

Viestimme

• Yhteiskunnan tarpeista nousevat investointitarpeet tietoverkkojen turvallisuutta tai tiedonkeruuta koskien on rahoitettava yhteiskunnan varoin.
• EU tason sääntely pitäisi ensisijaisesti toteuttaa direktiivien kautta, jolloin kansallisen markkinan erityispiirteet voitaisiin huomioida kansallisessa sääntelyssä.