Finnet-liiton puheenjohtajaksi Bo Eklund

Finnet-liittoon uusi hallitus, puheenjohtajaksi Bo Eklund

Alueelliset yhtiöt merkittävässä roolissa Suomen digitalisaatiossa

Bo EklundFinnet-liiton puheenjohtajaksi on valittu Bo Eklund. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2017. Eklundilla on laaja kokemus telealalta. Hän on työskennellyt Kokkolan Puhelimen toimitusjohtajana ja teknisenä johtajana sekä Anvia Telecomin liiketoimintajohtajana. Lisäksi hän on toiminut usean Finnet-ryhmään kuuluvan yhtiön hallituksessa, Anvia Oyj:n hallintoneuvostossa sekä Kokkolan kaupungin eri luottamustehtävissä. Kansainvälistä kokemusta Eklundilla on telealan konsultoinnista mm. Englannissa, Ruotsissa ja Norjassa.

Muut hallituksen jäsenet ovat Juha Ahoniemi (Pohjois-Hämeen Puhelin Oy), Maria Höglund (Jakobstadsnejdens Telefon Ab), Mikko Kurtti (Kaisanet Oy), Jouni Parkkonen (Laitilan Puhelin Osk) ja Veli-Matti Viitanen (Lounea Oy).

Kiinteiden yhteyksien rakentaminen kaikille iso mahdollisuus

Finnet-liitto ry on alueellisten tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonta- ja yhteistyöelin. Liitto vaikuttaa tietoliikenteen liiketoiminnan lainsäädäntöön sekä kehittää kiinteän verkon toimintaedellytyksiä. Liiton tulevaisuuden haasteita ovat telealaa koskevan sääntelyn vähentäminen sekä tasapuolisten kilpailuolosuhteiden luominen toimialalle. Kiinteän ja mobiiliverkon toimintaedellytysten tulee olla oikeudenmukaiset. Tällä hetkellä kiinteän verkon rakentajia säännellään voimakkaasti.

Liitossa nähdään, että kuitu on jatkossakin tiedonsiirron perusinfraa, johon suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky rakentuu. Ilman laadukkaita ja toimivia yhteyksiä nykyiset ja uudet palvelut eivät kehity kotien, yritysten ja ihmisten ympärille. Rakentamalla verkkoja ja kiihdyttämällä investointeja Suomesta tulee yksi maailman edistyneimpiä digimaita.

Julkisen tuen periaatteita tarkasteltava

Laajakaista kaikille -hanke on liitolle edelleen ajankohtainen. Jokaiseen kotiin on saatava nopeat tietoliikenneyhteydet, mikä vaatii valtion, rahoittajien ja operaattoreiden yhteistyötä sekä investointeihin aktivoivaa politiikkaa. Jotta tavoite toteutuu, julkista tukea on suunnattava laajemmalle kuin vain harvaan asuttujen alueiden kotitalouksille. Kiinteistön omistajia voi houkutella hankkimaan laajakaistaliittymä nykyistä paremmalla kotitalousvähennystuella ­–liittymismaksut ja päätelaitteet tulee olla verotuksessa vähennyskelpoisia. Myös julkisten ja muiden palveluiden siirtoa verkkoon pitää edistää, jotta asiakkaat voivat asioida verkossa mahdollisimman laajasti.

Liiton toiminnan lähtökohtana on, että jäsenyritysten toimintaedellytykset ovat tulevaisuudessa vähintään yhtä hyvät kuin kansainvälisillä pilvipalveluyrityksillä tai markkinoille tuleville uusilla toimijoilla.

Lisätiedot

Finnet-liitto ry, Bo Eklund, bo@anvianet.fi, p. 050 1516
Finnet-liitto ry, Jarmo Matilainen, jarmo.matilainen@finnet.fi, 044 722 8210

Meddelandet på svenska